Markun ja Kielon Hullut Aivostukset

Elukka syynissä: Hirvi

Huomio! Tämä koko juttu on napattu Wikipediasta, halusin vaan mukaan jotain eläinaiheista...

Hirvi on pohjoisiin oloihin sopeutunut eläinlaji, jonka ontot karvat suojaavat sitä pakkaselta. Pitkien vahvojen raajojensa avulla se pystyy kulkemaan hyvin lumessa, soilla ja ryteiköissä. Hirven turkin väri on tummanruskeanharmahtava. Jalat ja jalkoväli ovat luonnonvalkoiset. Päävärityksessä esiintyy myös yksilöllisiä sävyeroja. Muun muassa Etelä- ja Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa on tavattu myös lähes täysin valkoisia hirviä, joita pidetään albiinoeläinten kaltaisina. Hirvisonneilla on täysiluiset hanko- tai lapiosarvet, jotka uusiutuvat vuosittain vanhojen pudotessa talven aikana. Leveitä lapiosarvia on eniten pohjoisilla alueilla. Uudet sarvet kasvavat touko- kesäkuussa samettimaisen nahan alla lopullisiin mittoihinsa elo- syyskuuksi, jolloin sarvien kasvukudos kuolee ja hirvi keloo sarvensa hankaamalla niitä puiden runkoihin ja oksistoihin. Näistä sarviluu saa myös pintaansa usein tummanruskeaa väritystä.

Hirven kaulan alla sijaitsee parta eli kello, joka on sikiövaiheessa muodostuva ihopoimu. Siihen aikuisella saattaa kasvaa yksilöllisesti erityisen pitkiäkin karvoja. Hirvisonnin parta on usein pidempi ja leveämpi kuin hirvilehmällä, mikä tekee sonnin muutenkin jykevämmästä ja lihaksikkaammasta kaulan alueesta entistä raskaamman oloisen.

Suomen nisäkkäistä hirvi on suurin. Skandinaavinen hirvisonni voi saavuttaa joskus jopa 700 kg painon, joka vastaa suunnilleen 320 kilon teuraspainoa. Naaras painaa yleensä enintään 350 kg. Ruumiinpituus voi olla kolme metriä ja korkeus 2,1 metriä.

Hirvi elää pohjoisessa Euraasiassa Sen levinneisyys ulottuu lännessä Skandinaviaan  ja Suomeen, Puolaan ja Etelä-Tsekkiin, etelässä Ukrainaan, Pohjois-Kazakstaniin, Pohjois-Kiinaan ja mahdollisesti Mongoliaan sekä idässä Venäjällä Siperian Jenisei-joelle.  Lajia on tavattu satunnaisesti myös Saksassa, Kroatiassa, Unkarissa ja Romaniassa. Pohjois-Itävallassa aiemmin elänyt eristynyt populaatio on todennäköisesti hävinnyt. Laajan levinneisyyden ja runsaslukuisuuden ansiosta hirvi on IUCN:N uhanalaisuusluokituksessa arvioitu lajina elinvoimaiseksi

Kaukasuksen seudulla elänyt hirven alalaji A. alces caucasicus kuoli sukupuuttoon 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alussa.

Suomessa hirvi on nykyisin levinnyt runsaslukuisena tunturialueita lukuun ottamatta koko maahan. Vielä 1920-luvun alussa laji oli kuitenkin vähällä kuolla Suomesta sukupuuttoon  liiallisen metsästyksen takia. Koko maassa eli tuolloin mahdollisesti vain sata hirveä. Kanta alkoi kuitenkin pian kasvaa, ja nopeimmillaan kasvu oli 1970-luvulla, jolloin hirvien ravinnoksi oli tarjolla paljon taimikoita ja jolloin susia ja karhuja oli vähän. 1980-luvulla vuotuinen saalis oli usein jo yli 50 000 yksilöä.

Hirvi elää mielellään yhtenäisissä nuorissa havu- ja sekametsissä. Hirvi voi myös asua suhteellisen lähellä harvaa asutusta. Hirvi vaihtaa elinalueitaan vuodenajan, lämpötilan ja sään mukaan. Ilmojen kylmetessä hirvi muuttaa rannikolta ja saaristosta sisämaahan päin, missä pakkasen purevuus on alkutalvesta pienempi. Tietynlaiset talvikelit ja vuodenajat vaikuttavat hirven viihtymiseen sekä korkeilla kallioisilla, että alavilla alueilla tai taimikoissa ja suojaisemmissa metsiköissä. Myös kiima-ajan tarpeet vaikuttavat oleskelualueisiin, joita suositaan usein kausittain.

Hirven ruokailumaat sisältävät kesäisin nuoria lehtipuita versoineen tai lehtineen, sekä tuoretta metsän aluskasvillisuutta. Talvisin hirvi siirtyy mäntytaimikoihin syömään männyn vuosikasvuja ja nuoren koivun silmuja. Syksyllä hirvi käyttää alueita, joissa on saatavilla siirtymäkauden ravintoa, nuorta mehevää pajua ja koivunvitsaa. Näillä hirvi totuttaa ruoansulatuksensa talviajan ravintoon.

Suuri osa hirven ajasta kuluu syömiseen. Kesällä hirvi syö helposti sulavaa ravintoa jopa 40 kg vuorokaudessa, talvisinkin 20 kg vaikeammin hyödynnettävää ravintoa vuorokaudessa. Keväällä ja kesällä se syö haavan ja pajujen  ym. lehtipuiden ja -pensaiden lehtiä ja versoja, mutta myös maitohorsmaa ja muita ruohovartisia kasveja. Se napsaisee versot siististi poikki tai riipii lehdet suuhunsa. Myös vesikasvit ovat hirven suosiossa. Hirvelle on tyypillistä käyttää tiettyjä ravintokasveja vain tietyn ajan vuodesta, esimerkiksi maitohorsma ei kelpaa enää nuppujen puhjetessa hirvelle lainkaan.

Syksyisin hirvet tulevat usein pelloille syömään timoteita tai muuta viljeltyä heinää. Talvisaikaan hirvien ravintoa ovat kataja, mäntyjen latvasilmut, haapojen  ja pajujen oksat ja latvat. Myös monet ulkomaiset ja harvinaiset puuntaimet, etenkin lehtikuuset, kelpaavat hirville. Kuusta hirvi ei syö mielellään. Äärimmäisessä ruokapulassa hirvelle kelpaa myös kuusen kuori. Kuoren syöminen kohdistuu yleensä isoihin puihin, joten kuoren syönnin vaikutukset metsätalouteen ovat suuret; etenkin kun kuoren ravintopitoisuus on alhainen.

Talvella, kun hirvien ravinto on tiukassa ja syvät hanget rajoittavat liikkumista, hirvet pysyttelevät usein samoilla alueilla pitkiäkin jaksoja. Tällöin tuhot puustolle, taimikolle tai varttuneemmallekin, halkaisijaltaan jopa kymmensenttiselle puulle ovat usein suuret, sillä hirvillä on tapana katkaista puun latvaosa, jotta ne ylettäisivät syömään myös korkealla olevia oksia. Latvan katkaiseminen altistaa puun sienille ja aiheuttaa puuhun mutkan, joka alentaa puun arvoa. Etupainoisena eläimenä puun katkaisu ei tuota hirvelle ongelmia; se hyppää takajalkojen varassa nojaamaan puuta vasten, ja painovoima hoitaa loput.

Ajoneuvon ja hirven törmätessä toisiinsa aiheutuu useimmiten vakavia vahinkoja molemmille, sekä joskus myös ajoneuvossa matkustaneille ihmisille. Törmäyksiä on pyritty vähentämään riista-aidoin, heijastinpannoin ja hirvistä kertovin varoitusmerkein. Pitkät raajat ja suuri koko tekevät hirvestä liikenteelle vaarallisen. Suurin osa hirvikolareista tapahtuu ilta- ja aamuhämärässä, jolloin hirvet ovat ruokailuaikojensa vuoksi aktiivisimmillaan.

Hirvikolareita tapahtuu kaikkialla hirven esiintymisalueella. Esimerkiksi Ruotsissa tapahtuu vuosittain yli viisituhatta hirvikolaria. Mainen osavaltiossa Yhdysvalloissa tapahtuu yli tuhat hirvikolaria vuosittain. Norjassa kuolee vuosittain yli tuhat hirveä törmäyksissä junien kanssa. Siksi Norjan valtionrautatiet aikoo tehdä suuria rakenteellisia muutostöitä pitääkseen hirvet poissa radoilta.

Suomen metsissä on noin 80 000 hirveä. Kanta on puolittunut lyhyessä ajassa metsästyksen ansiosta.  Vuosittain sattuu liikenteessä 1 300 hirvikolaria, joissa kuolee keskimäärin 4-5 ja loukkaantuu noin 200 ihmistä. Vuonna 2010 hirvikolareissa ei kuollut yhtään ihmistä. Onnettomuuksia pyritään Suomessakin vähentämään raivaamalla tienvarsia, rakentamalla hirviaitoja ja alikulkukäytäviä.

Hirvet aiheuttavat myös metsävahinkoja talvehtimisalueillaan. Suomessa vahinkoja korvataan yksityisille metsänomistajille valtion varoista. Vuonna 2004 hirvieläinten aiheuttamien liikennevahinkojen korvaamiseen käytettiin 374 000 euroa, maatalousvahinkojen korvaamiseen 534 000 euroa ja metsävahinkojen korvaamiseen 2 863 000 euroa eli yhteensä yli 3,7 miljoonaa euroa.

Hirvien elinympäristöön on ilmestynyt 1960-luvulta lähtien hirvikärpänen, joka hakeutuu myös ihmisen iholle ja hiuksiin. Hirven loisiin lukeutuu myös hirvennenäsaivartaja. Hirvillä esiintyy toisinaanpapillomatoosi-fibromatoosin aiheuttamia kasvaimia.

Hirvenmetsästyksestä en kerro, tai copypastea wikipediasta, koska olen kasvissyöjä! :-) Hirvi on muuten kova uimari. Pari kertaa olen nähnyt hirvien uiskentelvan saaresta toiseen satoja metrejä. On se julmetun jännä otus!

Hyvää päivänjatkoa!